Pikkukorven tallin säännöt, päivitetty 4.8.2017

 

 

  1. Talli

 

  • Tallin aukioloajat ovat klo 9 - 21. Jos sinulla on tarvetta olla tallilla muina aikoina esimerkiksi kisareissujen yhteydessä, ilmoitathan asiasta etukäteen.

  • Tallissa käyttäydytään rauhallisesti, ei juosta eikä huudeta.

  • Satulahuoneen ja kerhiksen ovi pidetään öisin lukittuina. Jos lähdet tallilta illalla viimeisenä, sammuta valot ja lukitse satulahuoneen ja kerhiksen ovi. Pakkasella sulje myös tallin ovet.

  • Pidä satulahuoneen ja kerhiksen ovi aina kiinni. Ovet saavat olla auki vain sen hetken, kun niistä kuljetaan. Ovia ei siis jätetä auki esimerkiksi tavaroiden keräilemisen ajaksi.

  • Älä säädä kerhiksen ja varustehuoneen ilmalämpöpumppua. Jos lämpötilaa on tarpeen muuttaa, sano asiasta tallin henkilökunnalle.

 

  1. Tallialue

 

  • Tupakointi on kielletty koko tallialueella

  • Alkoholin ja muiden päihteiden käyttö on tallin alueella kielletty eikä tallin alueella tule esiintyä päihteiden vaikutuksen alaisena.

  • Autot pysäköidään parkkipaikalle.

  • Vanhempien tulee valvoa tallialueella liikkuvia pieniä lapsiaan.

  • Tallialueella käyttäydytään rauhallisesti: ei juosta eikä metelöidä.

  • Jokainen vastaa omasta koirastaan ja sekä sille aiheutuvista että sen aiheuttamista vahingoista. Koirat pidetään tallilla pääsääntöisesti kytkettyinä. Jos koiraa pitää vapaana, tulee huolehtia siitä, ettei se aiheuta vaaratilanteita.

  • Laidunkauden ulkopuolella pelloille ei saa mennä ilman erillistä lupaa. Laidunkaudellakaan pelloille ei mennä kuin sovituille paikoille. Sänkipelloilla ei saa ratsastaa.

  • Suurin osa lanka-aidoista on sähköistetty. Älä koske aitoihin.

 

  1. Siisteys ja turvallisuus

 

  • Pidä karsinan edusta siistinä. Korjaa käytäviltä, harjauspuomilta ja pesukarsinasta pois hevonkakka, karvat ja jouhet, heinät, kengitysjätteet sekä muu moska. Tallilta löytyy lasta, lattiaharjoja, haravia, talikoita ja lapioita, joten siivouksen toteuttaminen on helppoa. Käytetyt hevosenkengät ja naulat kuuluvat keräysmetalliroskikseen, joka sijaitsee satulahuoneen eteisen edustalla, oikealla puolella roskiksen vieressä.

  • Jokainen lakaisee käytävän, kun siinä laitettu hevonen on viety pois ratsastuksesta/ käsittelystä. Jos hevonen on kakannut, ei riitä, että ottaa talikolla kasan pois. Helpointa on siivota paikka jo ennen kuin lähtee ratsastamaan niin hyvin kuin se on mahdollista hevosen ollessa paikalla. Näin vältetään tilanne, että usempi laittaa hevosen samalla paikalla ja loppujen lopuksi kukaan ei siivoa paikkaa.

  • Vie isot siivousjätteet käytävältä roskikseen tai lantalaan sen mukaan, mitä moska on. Karvat viedään roskikseen. Hiekka, savi ja jätökset viedään lantalaan. Älä harjaa karvoja toisten karsinoihin. Pienet määrät maa-aineksia yms voi harjata lähimpään karsinaan.

  • Kun olet hoitanut hevosta ulkona harjauspuomilla, haravoi käytön jälkeen pois karvat ja muu moska. Runsaat karvamäärät laitetaan roskikseen, muun moskan voi laittaa lantalaan.

  • Vedä lastalla tai lakaise pesupaikka käytön jälkeen niin kuivaksi kuin voit. Käytä talviaikaan pesupaikkaa vain kun se on todella tarpeen. Kosteus on pakkasella hankala saada pois tallista.

  • Harjapakit, loimet ja muut lattialle sijoitetut tavarat on korjattava pois välittömästi käytön jälkeen.

  • Käytävien satulatelineet tulee laskea alas heti käytön jälkeen.

  • Käytävien narut nostetaan ylös käytön jälkeen.

  • Jokaisen tulee kerätä kerhiksestä omat roskansa, kuten myös muualta tallialueelta.

  • Jos käytät astioita kerhiksessä, tiskaa ne käytön jälkeen. Jos keität kahvia, heitä käytetty suodatinpussi pois ja huuhtele pannu.

  • Loimitelineillä tallin käytävillä säilytetään vain ajankohtaisia käytössä olevia loimia. Muut loimet kuuluvat hyllyille ja kaappeihin.

  • Pestävät loimet ja satulahuovat voi viedä vessaan pyykkikoriin. Kuivat pyykit tulee poimia kuivaushuoneesta tai pyykkinarulta ulkoa. Jos ei ole ehtinyt poimia pyykkejään kuivumasta, ne löytyvät pesupaikan oven päältä. Pesupaikan oven päällä ei säilytetä muuta tavaraa kuin pesussa olleita puhtaita pyykkejä väliaikaisesti. Pyykkiä saa pestä myös itse. Jos käytät pesukonetta sulje soljet huolellisesti, jotta pesukoneen lämpövastukset eivät rikkoudu. Jos olet käyttämässä konetta ensimmäistä kertaa, kysy neuvoa. Hajonnut vastus maksaa n. 100 euroa ja huolimattomasta käytöstä aiheutunut hajoaminen tulee käyttäjän korvattavaksi.

  • Jokainen vie kuivaushuoneesta tavaransa pois niiden kuivuttua. Tarkista siis säännöllisesti, onko omaisuuttasi kuivaushuoneessa.

  • Käytävillä, pihoilla ja muualla tallialueella ajelehtivat tavarat laitetaan löytötavaralaatikkoon kerhikseen. Löytötavarat kannattaa katsoa säännöllisesti läpi.

  • Rehuhuoneessa rehut säilytetään astioissa, jotta hiiret ja rotat eivät innostuisi menemään hevosten ruokiin.

  • Kun kentällä ratsastetaan, portit on ehdottomasti pidettävä suljettuina. Jokainen siivoaa läjät kentältä käytön jälkeen.

  • Ratsastuskentän ympäristössä ei riehuta eikä mekasteta. Lapset ohjataan kentän ympäristöstä leikkipihalle kentän ollessa hevosten käytössä. Kaikilla tallilaisilla on lupa (ja velvollisuus) ohjeistaa myös muita kuin omia lapsiaan toimimaan turvallisesti ja sovittujen sääntöjen mukaisesti.

  • Esteet tulee käytön jälkeen korjata pois kentältä tai siirtää aidan viereen aidan suuntaisesti, jotta kentän kunnossapito on mahdollista. Tarpeen mukaan voi sopia esteiden jättämisestä osalle kenttää tietyksi ajaksi. Tällöin tulee varmistaa, että riittävä osa kentästä on vapaana muuhun käyttöön. Jos jokin este vaurioituu käytössä, siitä tulee välittömästi kertoa Ozille tai Hannulle.

  • Kerro kaikista havaitsemistasi puutteista, kuten hajonneista lampuista tai katkenneista aitatolpista, pikaisesti Ozille tai Hannulle. Korjaustarpeet voi myös kirjoittaa tussitaululle.

  • Jokainen tallilla käyvä käyttää ratsastaessaan kypärää.

  • Alaikäiset käyttävät kypärää aina käsitellessään hevosia.

  • Jos ratsastuskentällä on jalkaisin alaikäisiä, kun kentällä ratsastetaan, myös heidän tulee käyttää kypärää. Alaikäiset käyttävät kypärää aina myös esimerkiksi juoksuttaessaan hevosia. Kypärän käyttö on suositeltavaa myös aikuisille.

  • Pidä maastossa aina kännykkä mukanasi ja huolehdi, että sen akussa on virtaa.

  • Kerro maastoon mennessäsi jollekulle, mihin suuntaan lähdet. Vältä yksin maastoilua.

  • Jos haet hevosen sisälle ja huomaat, että joku hevonen jää ulos yksinään ilman kavereita, ilmoita asiasta Ozille tai Hannulle, jotta vältetään hevosen hermostuminen ja mahdollinen karkaaminen ja loukkaantuminen.

  • Minkään hevosen tai ponin karsinaan tai aitaukseen ei saa mennä perusteettomasti. Makupalojen antaminen ilman erillistä lupaa on kielletty. (Nämä määräykset eivät luonnollisestikaan koske tallilaisia suhteessa omin hevosiinsa.)

  • Älä koske hevosiin ilman lupaa. Joku hevonen saattaa purra tai potkaista.

 

  1. Muut säännöt ja ohjeet

 

  • Käytä kentällä vain tarvittavaa määrää valoja. Jos ratsukoita ei ole monta, on tarpeetonta laittaa kaikki valot päälle. Takavalot palvelevat usein parhaiten tarkoitusta, koska valaisevat myös piha-aluetta ja tarhoja. Jos hevoset on kerätty sisälle ja muita ei jälkeesi ole menossa kentälle, sammuta kentän valot. Jos kentälle on vielä menossa muita, valoja ei sammuteta välissä.

  • Maastoilu on sallittu vain paikoissa, joihin on saatu lupa. Isoille uimakuopille meno on hevosten kanssa kielletty. Seurakunnan kuopilla (Kangenmiekan kierros) on luvallista uittaa hevosia ja koiria. Yksityiset tiet eivät ole luvallisia ratsastuspaikkoja ilman erillistä lupaa. Kysymällä saat tietoosi luvalliset ratsastusalueet. Maastoillessa kakkakasat on potkittava tien sivuun.

  • Älä laita kuivaushuonetta päälle tarpeettomasti. Jos käytät kuivaushuoneen puhallinta, muista myös sammuttaa se. Kuivaushuoneen puhaltimen käyttökustannus on noin euron tunnilta.

  • Tavaroita saa lainata ainoastaan omistajan luvalla. Hajonneet lainatavarat tulee aina korvata omistajalle.

  • Jos huomaat, että jotain tarpeellista puuttuu, kirjoita se tussitaululle.

  • Jos teet nuotion tai grillaat tallin alueella, kerro aikeistasi ensin Hannulle. Avotulen teko on metsäpalovaroituksen aikana kielletty.

  • Jokaisen tallilla käyvän tulee tutustua tallin turvallisuusasiakirjaan. Se sijaitsee turvallisuuskansiossa kerhiksessä. Lisäksi turvallisuusasiakirja on luettavissa tallin kotisivuilla ja se lähetään postituslistalla oleville sähköpostiin muutaman kerran vuodessa.

Yhteystiedot

Pikkukorven talli/ BouZou Oy
Soisalontie 156
21310 Vahto
y-tunnus 2397345-4

Yhteyshenkilö:
Orli Zewi
p. 045-1242223
orli.zewi@gmail.com