Tuntien peruminen ja siirtäminen

Ratsastustuntien perumiset ja siirtämiset toivotaan tehtäviksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Koska lähes kaikki tunnit ovat täynnä, ajoissa tulleet siirtotoiveet ja tiedot perumisista mahdollistavat sujuvan irtotuntien ja korvaustuntien tarjoamisen. Varatun irtotunnin voi perua veloituksetta viimeistään 48 tuntia ennen ratsastustunnin alkua. Myöhemmin tehdyt peruutukset laskutetaan perumisen syystä riippumatta. Väliin jäävän kausipaikkatunnin voi siirtää toiseen ajankohtaan, kun ilmoitus poissaolosta tehdään viimeistään 48 tuntia ennen tunnin ajankohtaa. Terveyssyistä ratsastustunnin voi siirtää toiseen ajankohtaan myös lyhyemmällä varoitusajalla. Asiakas on itse vastuussa korvaustunnin sopimisesta. Korvaamaan tuntia voi tulla joko normaaleina tuntiaikoina tai erillisille korvaustunneille. Syyskaudella 2021 korvaustuntipäivä on kerran kuukaudessa sunnuntaina. Korvaussunnuntait ilmoitetaan lähempänä. Korvaustunnilla tulee käydä kauden loppuun mennessä.